perjantai 6. helmikuuta 2015

Mustia mekkoja

Muutaman kiireisen päivän jälkeen, on jälleen hyvä aika esitellä suomalaista muotia. Koko Suomessa taitaa olla lumen peittämä maa, joten mikäpä ei erottuisi paremmin valkoisesta lumesta kuin kotimainen musta mekko. Mustia mekkoja suunnittelee ja valmistaa Sanna Hopiavuori ja hänen vaatemerkkinsä on With Love Sanna Hopiavuori. Vaatemerkillä on myös muita vaateita kuin mustia mekkoja sekä asusteita. Tänään keskityn kuitenkin mustiin mekkoihin. Hopiavuoren suunnittelemat Tuotteet valmistetaan Suomessa, Sannan omalla työhuoneella Pohjanmaalla. Materiaaleistakin osa on suomalaista tuotantoa. Nämä ovat siis todellista Suomi-muotia. 

Verkkokaupassa on tällä hetkellä paljon tuotteita alennuksessa, joten nyt erityisesti on hyvä aika tutustua merkkiin. Mielestäni sata euroa kotimaisesta monikäyttöisestä laadukkaasta vaatteesta kuten mustasta mekosta ei ole liikaa. Etenkin kun jättää ostamatta ne kymmenen 10 euroa maksavaa huonokuntoista halpismekkoa (jotka kuitenkin jää käyttämättömänä kaappiin lojumaan). Kannattaa siis satsata yhteen hyvään, kymmenen huonon sijaan.

Seuraavat With Love Sanna Hopiavuori malliston mustat mekot ovat mun suosikkeja:
ALICE
Alice Mekko
ISADORA
Isadora Mekko
KIM
Kim Mekko

MARLENE
Marlene Mekko
COCO
Coco Mekko

Musta mekko on monikäyttöinen ja sopii niin arkeen kuin juhlaan. Asusteilla samasta mekosta saa toimistokelposen työvaatteen kuin juhlamekon. Ja mikäli pitää väreistä, asusteet voivat olla kuinka kirjavia tahansa, musta sopii mielestäni yhdistettäväksi kaikkien värien kanssa. Musta mekko on ajaton, klassinen valinta, muttei kuitenkaan tylsä, ainakaan With love Sanna Hopiavuori mallistossa. Sannan suunnittelemissa mekoissa on särmää ja rokkia. 

Tilasin juuri itse Alice mekon ja Bob kierrätysnahasta valmistetun laukun. Näistä tuotteista sitten lisää kuvia myöhemmin. On kiva hankkia pikku hiljaa enemmän kotimaisia tuotteita. On hyvä tietää tuotteiden alkuperä ja tukea samalla suomalaista työtä.


BOB
Bob laukku



Aurinko tuli juuri sopivasti esiin, kiitos meteorologien lupaaman Föhn-tuulen. Aurinkoista viikonloppua siis kaikille!

Terkuin, 
Mrs. HeyDahl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti