lauantai 11. huhtikuuta 2015

Huhtikuun Vaatevallankumous

Huhtikuu on pyörähtänyt hyvin käyntiin. Huhtikuun alku ja pääsiäinen meni itselläni lomaillessa ja nauttiessa vielä lumesta, jäästä ja hiihtämisestä Vuokatissa. Toivottavasti kaikilla oli oikein mukava ja rento pääsiäinen. 

Blogin kirjoittaminen jäi loman aikana ja palaan vielä myöhemmin tässä kuussa Lasia ja Muotia tapahtumaan sekä siellä esillä olleisiin suomalaisiin osaajiin. Tänään ajattelin käsitellä huhtikuun 24. päivä järjestettävää Vaatevallankumousta

Mikä on vaatevallankumous ja miksi sellainen järjestetään? Tämä vuonna 24. huhtikuuta tulee tasan kaksi vuotta siitä, kun Plaza Rana vaatetehdas romahti Bangladeshissa tappaen 1133 ihmistä. Lisäksi yli 2000 ihmistä loukkaantui enemmän ja vähemmän vakavasti. 

Vaatevallankumouksessa ihmiset ympäri maailmaa pukevat vaatteensa nurinpäin ja osoittavat siten huolensa vaateteollisuuden ihmisoikeusloukkauksista. Kenenkään ei tulisi joutua kärsimään saati menettämään henkeään vaatteiden vuoksi. Suuri osa kuluttajista haluaa vastuullisesti valmistettuja vaatteita ja läpinäkyvyyttä vaateteollisuuteen.

Itse aion olla mukana Vaatevallankumouksessa ja pukea 24.4. vaatteet nurinpäin. Olethan sinäkin?

Tässä toimintaohjeet Vaatevallankumouspäivälle:

1. Pue 24. huhtikuuta jokin vaate päälle nurinpäin, ota itsestäsi kuva ja jaa se SoMe kanavissa käyttäen hashtageja #FashRev, #Whomademyclothes ja #vaatevallankumous. Lähetä kuva myös vaatteesi myyvälle yritykselle ja tiedustele, kuka vaatteen on tehnyt. 

2. Kulje vaate nurinpäin koko päivän ja kerro ihmettelijöille, että olet mukana Vaatevallankumouksessa.

3. Haasta Vaatevallankumoukseen mukaan ystäväsi, työkaverisi, harrastusporukkasi tai opiskelukaverit. Joukossa on voimaa!

Lisää infoa ja vinkkejä löytyy osoitteesta 
http://fashionrevolution.org/country/finland/

Halpa vaate ei ole automaattisesti valmistettu epäeettisesti ja kallis vastuullisesti. Monet isot brändit valmistavat vaatteensa Aasiassa kustannussäästöjen vuoksi ja valitettavan usein epäeettisissä oloissa. Meillä kuluttajilla on iso vastuu ja mahdollisuus valita millaisissa oloissa valmistettuja vaatteita käytämme. Meidän kuluttajien tehtävä on vaatia inhimmillisiä oloja vaatteemme valmistaville työntekijöille. 


 
Kuvassa päälläni on viimeaikainen kirpparilöytöpaita, alla Seppälästä vuosia sitten ostettu musta toppi ja farkkuhame on myös vuosien hankinta Seppälästä. Vintage huivi on saatu sukulaiselta. Asukokonaisuuden vastuullisuus pitäisi selvittää, sillä edes valmistusmaata ei valitettavasti vaatteista selviä. Poikkeuksena kirpparilöytöpaita, jonka valmistusmaaksi on merkitty Italia.
Vaatevallankumous, yhteydenotto omaan suosikkivaatekauppaan ja tiedustelu millaisissa oloissa yrityksen vaatteet valmistetaan auttavat vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden lisääntymisessä. Itse pyrin nykyään hankkimaan enemmän kestäviä, eettisiä, ekologisia ja mahdollisimman paljon kotimaisia vaatteita ja asusteita. 

Vaatevallankumous terkuin,
Mrs. HeyDahl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti