maanantai 11. toukokuuta 2015

Köhää ja korviksia

Kirjoittelusta on ollut valitettavasti pitkä tauko flunssan vuoksi. Vappuna alkanut flunssa oli sen verran paha, että HAMK:n muotinäytöskin jäi väliin. Harmittaa edelleen, kun hienoa tapahtumapäivä jäi minulta kokematta. Olo ei ole vieläkään normaali, mutta parempaan suuntaan ollaan onneksi menossa. 

Tänään ajattelin esitellä Fair Made Finland tapahtumassa tekemäni hankinnat. Ostin kahdet ihanat korvakorut: Poola Kataryna malliston Nycteridae hapsukorvakorut ja Freia Design ihanat vihreät lehtikorvikset. Molemmat korvikset ovat suomalaista käsityötä. 

Freia Design lehtikorvikset ovat hauskasti epäsymmetriset, toisen korvakoruista ollen toista pidempi. Lehtikorvikset olivat lauantaina käytössä synttäreiden kunniaksi, jolloin juhlin sekä veljenpojan synttäreitä että omiani. Sain ilokseni lahjaksi läheisiltäni suomalaista designia, joista kerron enemmän myöhemmin tällä viikolla. 





Fair Made Finland tapahtumasta hankin myös Kude Design Perho mekon mustana. Perho mekko on valmistettu vastuullisesti Virossa. 


Perho mekko tulee varmasti olemaan yksi lempimekoistani. Mekon materiaali on miellyttävän tuntuista iholla ja mekko laskeutuu todella kauniisti. Kuvia mekosta tulee varmasti jatkossa lisää myös minun päällä kuvattuna, jolloin mekosta saa paremman kuvan kuin henkarissa. 

Mukavaa alkanutta toukokuista viikkoa!

Terkuin,
Mrs. HeyDahl

1 kommentti:

  1. Kude Designin Outi Pakarinen oli tänään Ylen Aamu TV:ssä puhumassa vaatevalmennuksesta. Jutun voi käydä kuuntelemassa täältä http://areena.yle.fi/1-2805450.

    VastaaPoista