sunnuntai 30. elokuuta 2015

Syysvaatehaaveet

Syksy lähestyy ja mun silmiin on osunut monia ihania syysvaatteita ja -asusteita kotimaisilta ja ulkomaisilta vastuullisilta merkeiltä. Uuden syystakin olenkin jo hankittu ja siihen pääset tutustumaan klikkaamalla tästä. Kokoan seuraavaksi omat syysvaatehaaveeni. Kaikkea ei budjetti valitettavasti anna myöden hankkia, mutta ainakin osa näistä päätyy varmasti iloistuttamaan omaa syksyäni.

Uudet farkut ja pari paitaa olisi hankintalistalla. Pidän kovasti mustista mekoista joten löysin ("yllättäen") myös muutaman ihanan mustan mekon. 

Unelmavaatteet

Nurmi Clothing -Beth Jeans
Kuyichi - Nolan pusero

Armed Angels - Holly pitkähihainen paita
Alchemist - Luomupuuvillainen mekko
Uhana Design - Raita neulemekko
Raita mekossa olevan kauluksen voi halutessaan nostaa hupuksi. 



Unelmakengät


Tarvitsisin ehdottomasti uudet tennarit. Olen ihastunut ranskalaisen Veja merkin ekologisiin ja eettisesti valmistettuihin tennareihin. Vejan kenkiin pääset tutustumaan klikkaamalla tästä. Vejan mallistosta löytyy erilaisia tennareita naisten, miesten kuin lastenkin jalkoihin. 
Veja - Esplar 

Vai olisiko mustat Terhi Pölkin Olive tennarit kuitenkin parempi valinta syksyyn? 
Terhi Pölkki - Olive
Uudet nilkkurit olisivat tarpeen ja nämä Terhi Pölkin Dylan nilkkurit olisivat todella kauniit ja minulle mieluiset. Ostin eilen edullisesti kaverin Siivouspäivän kirppareilta Marc O´Polo nilkkurit, mutta ne ovat väriltään ruskeat. Ja tarvitsisin myös mustat nilkkurit, eikö niin? Nämä nilkkurit olisivat täydelliset. 
Terhi Pölkki - Dylan


Unelma-asusteet


Ihania asusteita löytyy kotimaisilta yrityksiltä vaikka kuinka paljon. Ohessa muutamia suosikkejani. Uudet ihanat korvakorut syksyksi olisi kiva hankkia. Olen jo pitkään ihastellut Uhana Design Pisara korviksia ja ainoa ongelma on päättää mikä väri olisi paras. Muutamat eriväriset voisi ratkaista tämän ongelman. 

Uhana Design Pisara korvakorut
Huonompia hiuspäiviä varten olisi hyvä hankkia kotimainen turbaani. Kiedon välillä huiveja turbaaniksi, mutta Nurmi Clothing merkin turbaani tekisi huonoista hiuspäivistä entistä helpompia. 

Nurmi Clothing - Turbaani #3
Nurmi Clothing - Turbaani #5
Onko sinun syysvaateet jo valmiina uuteen kauteen? Aiotko tehdä joitain uusia hankintoja?

Terkuin,
Mrs. HeyDahl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti