lauantai 24. tammikuuta 2015

Lumisia asusteita

Lumi on paitsi, jääkiteiden ja ilman muodostaa kuohkeaa ainetta, jota syntyy pilvissä ja sataa talvisin (ja joskus Suomessa myös kesäaikaan) maahan, myös asusteita valmistama suomalainen yritys. Yrityksen ovat perustaneet Sanna Kantola ja Bruno Beaugrand. Yritys aloitti valmistamalla saunahattuja, mutta valikoima laajeni pian laukkuihin. Nykyään Lumi Accessories valmistaa ja myy nahasta valmistettuja laukkuja, lompakoita, vöitä ja muita nahkaisia asusteita. Hankkia voi myös Lumi kylpyöljyä- tai suolaa sekä tuoksukynttilöitä.

Lumi kevät-kesä 2015 mallisto on täynnä värejä. Laukut ja lompakot hehkuvat pinkin, korallin, vihreän ja keltaisen sävyissä. Värejä kaihtavalle löytyy myös turvallisempia mustan, ruskean, beigen ja valkoisen sävyisiä asusteita. Olen itsekin hieman arkailija laukun sävyn suhteen, mutta olisiko tänä keväänä aika räväyttää esimerkiksi seuraavalla herkullisen värisellä laukulla? Laukkuun sopisi myös uusi värikäs lompakko. 

Verkkokaupassa on nyt paljon tuotteita alennuksessa, joten nyt olisi hyvä hetki hankkia laadukas nahkalaukku ja muu nahka-asuste. Nahkatuotteet ovat ekologinen valinta, sillä se on kestävä, nahkahan vain paranee iän myötä. Vegaanin valinta nahka ei tietenkään ole, mutta meille muille ei niin äärimmäisille ihmisille, kestävä ja ekologinen materiaali laukkuun tai muuksi asusteeksi. Siis jos hankkii yhden laadukkaan, useamman vähemmän laadukkaan sijaan. 

Kuinka monta laukkua nainen muuten oikeasti tarvitsee? Yhdellä laukulla ei pärjää joka päivä ja kaikissa eri tilaisuuksissa, mutta kuinka monta laukkua on liikaa? 
5, 10, 15 vai 20? Mitä mieltä olette?

Lumisin terkuin,
Mrs. HeyDahl

P.S. Laitoin tänään murtsikkasukset jalkaan reilun 15 vuoden tauon jälkeen ja hiihtäminen oli sen verran hauskaa, että Lumi asusteet tulivat mieleen ja tämän päivän aiheeksi. Toivottavasti huomennakin on hyvä keli ulkoiluun. Mukavaa talvista sunnuntaita kaikille!

Lumiset lähteet:  
Lumi Wikipedia
Lumi (yritys) Wikipedia
Lumi Accessories

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti